Mihin tää aikaa menee, haloo? Miten yhden blogin päivittäminen voi olla niin vaikeaa? Ei vaan muista. Toissapäivänä en muistanut oliko edellisessä kämpässäni erillinen keittiö. Asuin siellä 4 vuotta ja muutin sieltä pois 3-vuotta sitten. Eli näin täällä.
Taas on elämä helpottunut ja ollaan pikku miehen kanssa lähennytty. Unet toki menevät omia polkujaan. Voiko niin sanoa? No minä sanon, tää on mun blogi. Viimeksi kun kirjoitin oli pikkumies oli täyttämässä 3kk. Niihin aikoihin oli neuvola,jonka jälkeen yöt ovat olleet levottomia melkein koko kuukauden. Kun ennen herättiin pari kertaa yössä, saattaa imetyksiä olla viisi. Mutta onneksi on äippähormonit. Ne vähän ottaa tähän pahinta edgeä pois. Vaikka miten valvotaan, jotenkin aamulla sitä kuitenkin on jotenkin kuosissa. Uusi päivä ja silleen.
Onkohan ne niitä 4kk hulinoita? Ne tosin alkoi meillä on 3kk iässä mutta jostain luin että 4kk hulinat on tosiasiassa 3-5kk aikaan, Ei kaikilla. Ehkä meillä. Tai sitten tämä on jotain muuta.
Ensi viikolla on neuvola ja sitä odotetaan kun kuuta nousevaa. On aina niin kiva tietää onko painoa ja pituutta tullut normaalisti, näyttääkö kaikki normaalilta, neuvolan tädin mielestä? Meidän neuvolan täti on kyllä ihanan kannustava. Tullaan aina hymyillen kotiin. No onpas meidän pikku poika kaikenkaikkiaan mainio kaveri joka kehittyy juuri niin kuin pitääkin!. 🙂
Aloitin taas Elixia jäsenyyden. Ajattelin että nyt on oikea aika ja pojan voi viedä lapsiparkkiin. Viikko on jäsenyys ollut. Arvatkaa kuinka monta kertaa olen ollut salilla? Juuri niin. Ei yhtään. Pari kertaa olen yrittänyt online jumppaa tehdä, mutta poika on herännyt ja on tullut jotain muuta. Mutta KYLLÄ TÄÄ TÄSTÄ! Miehen lomat on nyt lusittu ja hän palasi töihin. Vaikka kaipaan sitä että hän on kanssamme, saadaan ehkä taas jonkinlaista rutiinia päiviin.
Yritän olla lukematta liikaa mitä tässä vaiheessa olisi jo hyvä osata. Osa osaa kääntyä, osa ei. Osa faceryhmän mukaan jo suorastaan puhuu ja juoksee. Meillä on pari kertaa käännytty, mutta vielä siitä ei ole tullut pysyvää juttua. Siis selältä vatsalle. Tuntuu ettei se vielä kiinnosta kovasti. Ihmiset kiinnostavat. Kahvilassa on kiva istua äidin sylissä ja tuijottaa ihmisiä. Ja valoja ja varjoja. Ja eläimiä, Ja kaikkea muutakin. Se tuntuu ihanalta että ylipäätänsä pystyy istumaan kahvilassa. Vaunuissa ei oteta hirveän pitkiä unia. Pääsääntöisesti puolituntisia. Paitsi tällaisina aamuina kun unet ovat jääneet edellisenä yönä vähiin. Juuri sain hänet nukkumaan. Silmiä hieroi ja haukotteli, mutta ei millään suostunut menemään nukkumaan. Joten turvauduin kikkaan joka tuntuu aina toimivan: Tuu tuu tupakkirullan laulaminen. Se toimii joka kerta. Paitsi että silloin jos huuto on jo tuhat desibeliä. Siihen ei auta kuin se että väsähtää omaan huutoon.
Huomenna lähden yökylään isälleni. Vähän jännittää miten siellä nukutaan. Nukkuuko meistä kukaan? Onneksi itse olen äitiyslomalla ja isäni eläkkeellä. Ettei mitään hirveän isoja älysuorituksia tartte seuraavana päivänä tehdä.
Nyt yritän olla aktiivisempi kirjoittamisessa. Näitä on ehkä joskus kiva lukea. Jos saa mitään selvää. Onneksi kuitenkin osaan vielä kirjoittaa suomea. Ni-me-ni on An-na. O-len on-nel-li-nen äi-ti-ih-mi-nen.