Elämäni vuorovesi-ilmiöt: Äidiksi tuleminen ja äitiys koronan aikaan

Huomenna pikku pötkylä on 4,5kk. Ja melkein jo uskallan sanoa, että (huh huh) hulinat on koettu ja ne ovat myös takana. 3kk neuvolan jälkeen meillä alkoi hyvin vilkas ”yöelämä” ja meinasi jo järki mennä. Oltiin jo totuttu kahteen, max kolmeen imetykseen per yö. Silloinkin jaksoin kyllä valittaa, varsinkin meidän hyvin aikaisia nousuja. Little did I know, että kovempaa kyytiä oli tulossa. Ja viimeisten viikkojen aikana olen ikävöinyt kahden, kolmen ja neljän tunnin unipätkiä. Sen lisäksi että pötkylä heräsi useammin syömään, hän myös itki melkein joka kerta kun heräsi ja pyöri sängyssä kuin hyrrä muinakin aikoina, jonka seurauksena en nukkunut tuntia pidempään, eikä mieskään. Toissapäivänä myös huomasimme, että samanaikaisesti pötkylällä oli myös puhkennut ensimmäiset hampaat. Eli hulinat ja hampaat yhdessä tekivät yhden ärsyyntyneen pikku pötkylän. Ja hyvin väsyneet vanhemmat.

Nyt näyttää siltä että life as we knew it, on palannut. Ainakin hetkeksi. Sen olen ymmärtänyt että yhtä vaihetta seuraa seuraava. Eli ei kannata tuudittautua samanlaiseen rytmiin / arkeen vielä pitkään aikaan. (Jos koskaan). 😀

Olen alkanut kuuntelemaan Hei baby podcastia frendin suosittelemana. Heidän kuvauksensa hulinoista osuu kyllä naulan kantaan. Silti… vaikka hulinat veivät mehut ainakin minusta, ei se ollut niin hektistä ja pelottavaa kuin alkuviikot kun mistään ei tiennyt mitään.

Nythän meidän yhteinen arki on helpottunut tosi paljon. Se on suurimmalta osalta ihanaa! <3

Pötkylä kommunikoi paljon, nauraa, hymyilee, kääntyy selältä vatsalle, päästelee ihania äännähdyksiä ja on kaiken kaikkiaan hurmaava pikku mies.

Myös nukuttamisen saralla ollaan päästy eteenpäin. Heinäkuun aikana saatiin pötkylä nukkumaan omaan sänkyyn. Jos on levottomampi yö, saatan ottaa hänet vikalla syötöllä viereeni nukkumaan, mutta omaan sänkyyn hänet aina illalla laitan. Ja nyt uskon että hän nukkuu siellä mielellään ja jopa mielummin kuin meidän pehmeämmässä tempurissa. Viimeisen viikon aikana olemme myös muuttaneet iltarutiineja niin, että ensin on syöttö ja vasta sen jälkeen vaipanvaihto, pesu, rasvaus, yöpuvun laittaminen ja iltalaulu. Pötkylä on nukahtanut rinnalle tähän saakka ja olen vähän ollut huolissani, nukahtaako hän ikinä ilman rintaa. No näyttää siltä ettei homma ollut ollenkaan niin monimutkainen kuin luulin!

Pötkylä myös nukahtaa aika usein ilman apuani. Laitan uniaasin kainaloon ja rätin pään päälle. Jos hän on tarpeeksi väsynyt, hän tuhisee hetken ja nukahtaa sitten omatoimisesti. Aikamoista! Tuntuu että ollaan menty eteenpäin harppauksia pienessä ajassa ja pitäisi luottaa paljon enemmän pötkylän kykyyn oppia ja omaksua uusia rutiineja. Olen niin ylpeä. <3

Seuraavaksi pitäisi sitten opetella jättämään hänet yksin makuuhuoneeseen. Luulen että pötkylä vaistoaa että olen huoneessa ja saattaa itkeä jos huomaa että poistun. Ja sitten joskus pitää opetella pois yösyötöistä. Mutta siihen palaan noin 6kk iässä sillä uskon että hän tarvitsee vielä ravintoa yöllä. Enkä jätä konsultoimatta neuvolaa tässä asiassa. Omaan huoneeseen siirto -> apua. Minä en ole vielä valmis siihen. Eli menee varmasti ainakin 6kk-ikään saakka että itse pystyisin nukkumaan eri huoneessa hänen kanssaan.

Huomenna alkaakin sitten muskari. Aika jännää. Toivottavasti pötkylä oppii pitämään musiikista yhtä paljon kuin hänen isänsä ja äitinsä.

Ulkona paistaa vieläkin aurinko. On harvinainen helteinen elokuun viikko. Aika mennä nukkumaan sillä meidän taloudessa herätään viimeistään klo 5.30. 🙂

Mihin tää aikaa menee, haloo? Miten yhden blogin päivittäminen voi olla niin vaikeaa? Ei vaan muista. Toissapäivänä en muistanut oliko edellisessä kämpässäni erillinen keittiö. Asuin siellä 4 vuotta ja muutin sieltä pois 3-vuotta sitten. Eli näin täällä.

Taas on elämä helpottunut ja ollaan pikku miehen kanssa lähennytty. Unet toki menevät omia polkujaan. Voiko niin sanoa? No minä sanon, tää on mun blogi. Viimeksi kun kirjoitin oli pikkumies oli täyttämässä 3kk. Niihin aikoihin oli neuvola,jonka jälkeen yöt ovat olleet levottomia melkein koko kuukauden. Kun ennen herättiin pari kertaa yössä, saattaa imetyksiä olla viisi. Mutta onneksi on äippähormonit. Ne vähän ottaa tähän pahinta edgeä pois. Vaikka miten valvotaan, jotenkin aamulla sitä kuitenkin on jotenkin kuosissa. Uusi päivä ja silleen.

Onkohan ne niitä 4kk hulinoita? Ne tosin alkoi meillä on 3kk iässä mutta jostain luin että 4kk hulinat on tosiasiassa 3-5kk aikaan, Ei kaikilla. Ehkä meillä. Tai sitten tämä on jotain muuta.

Ensi viikolla on neuvola ja sitä odotetaan kun kuuta nousevaa. On aina niin kiva tietää onko painoa ja pituutta tullut normaalisti, näyttääkö kaikki normaalilta, neuvolan tädin mielestä? Meidän neuvolan täti on kyllä ihanan kannustava. Tullaan aina hymyillen kotiin. No onpas meidän pikku poika kaikenkaikkiaan mainio kaveri joka kehittyy juuri niin kuin pitääkin!. 🙂

Aloitin taas Elixia jäsenyyden. Ajattelin että nyt on oikea aika ja pojan voi viedä lapsiparkkiin. Viikko on jäsenyys ollut. Arvatkaa kuinka monta kertaa olen ollut salilla? Juuri niin. Ei yhtään. Pari kertaa olen yrittänyt online jumppaa tehdä, mutta poika on herännyt ja on tullut jotain muuta. Mutta KYLLÄ TÄÄ TÄSTÄ! Miehen lomat on nyt lusittu ja hän palasi töihin. Vaikka kaipaan sitä että hän on kanssamme, saadaan ehkä taas jonkinlaista rutiinia päiviin.

Yritän olla lukematta liikaa mitä tässä vaiheessa olisi jo hyvä osata. Osa osaa kääntyä, osa ei. Osa faceryhmän mukaan jo suorastaan puhuu ja juoksee. Meillä on pari kertaa käännytty, mutta vielä siitä ei ole tullut pysyvää juttua. Siis selältä vatsalle. Tuntuu ettei se vielä kiinnosta kovasti. Ihmiset kiinnostavat. Kahvilassa on kiva istua äidin sylissä ja tuijottaa ihmisiä. Ja valoja ja varjoja. Ja eläimiä, Ja kaikkea muutakin. Se tuntuu ihanalta että ylipäätänsä pystyy istumaan kahvilassa. Vaunuissa ei oteta hirveän pitkiä unia. Pääsääntöisesti puolituntisia. Paitsi tällaisina aamuina kun unet ovat jääneet edellisenä yönä vähiin. Juuri sain hänet nukkumaan. Silmiä hieroi ja haukotteli, mutta ei millään suostunut menemään nukkumaan. Joten turvauduin kikkaan joka tuntuu aina toimivan: Tuu tuu tupakkirullan laulaminen. Se toimii joka kerta. Paitsi että silloin jos huuto on jo tuhat desibeliä. Siihen ei auta kuin se että väsähtää omaan huutoon.

Huomenna lähden yökylään isälleni. Vähän jännittää miten siellä nukutaan. Nukkuuko meistä kukaan? Onneksi itse olen äitiyslomalla ja isäni eläkkeellä. Ettei mitään hirveän isoja älysuorituksia tartte seuraavana päivänä tehdä.

Nyt yritän olla aktiivisempi kirjoittamisessa. Näitä on ehkä joskus kiva lukea. Jos saa mitään selvää. Onneksi kuitenkin osaan vielä kirjoittaa suomea. Ni-me-ni on An-na. O-len on-nel-li-nen äi-ti-ih-mi-nen.

Tämä blogin päivittämisen säännöllisyys on huimaa! Ajattelin että kyllä joka päivä on aikaa pikkusen kirjoitella. Olin väärässä. Ja koko blogin olemassaolo on ajoittain unohtunut. Viimeksi kun kirjoitin oli juuri ollut äitienpäivä. Nyt on jo kesä ”kauneimmillaan”. Kesäkuu oli todella kaunis ja aurinkoinen, mutta heti kun heinäkuu alkoi, tulivat sateet. Ja säätiedoistusten mukaan niitä saattaa jatkua vielä pitkään.

Koronatilanne on huomattavasti parempi. Toki mahdollisuus toisesta aallosta on, mutta pikku hiljaa rajoituksia puretaan ja ihmiset alkavat elämään ja liikkumaan vapaammin. Ehkä liiankin vapaasti, mutta sen näkee jos tartuntojen määrä lähtee kasvuun.

Äitinä oleminen on ihanaa. Mitään rytmiä ei tietystikään vielä ole, mutta tähän elämään alkaa hieman tottumaan. Missään en ole ollut ja mitään en ole tehnyt ilman vauvaa vieläkään. Paitsi käynyt värjäämässä kulmakarvat pari kertaa ja kerran jalkahoidossa. Mutta ensi viikon perjantaina on frendin isot synttäribileet. Illalla! Ne alkaa klo 18 ja koko meidän talous menee yleensä nukkumaan klo 19 sillä herätys on 4.45-06 joka aamu. Haukotus. Jo kolmen neljän paikkeilla sitä alkaa jo olemaan valmis nukkumaan. Pötkylän nukuttaminen on pikkuhiljaa aikaistunut aina noin vartilla eli ehkä kohta mennään kellon ympäri. Uskon että syksyyn mennessä valvotaan yöt ja nukutaan päivät. Toivon kyllä että näin ei ole. 😀

Pötkylä nukkuu vielä isän ja äidin sängyssä. Isä on nukkunut jo pari kuukautta vierashuoneessa patjalla. Pötkylä nukkuu milloin pää mihinkin suuntaan kuin kuningas. Äiti nukkuu pienessä nurkassa parisängyn oikeassa laidassa. Näin meillä. Mutta ehkä ei pitkään! Sillä tänä viikonloppuna alkaa harjoitukset totuttaa pötkylä omaan sänkyynsä. Olen lukenut muutamia vauvan uneen liittyviä teoksia (Pamela Druckermann: Kuinka kasvattaa bebe, Vanhemmuus Pariisin malliin ja Laura Andersson: Voit nukkua) ja kerännyt energiaa ja rohkeutta aloittaa pienet unikoulut. Vieläkin mietin onko pötkylä liian pieni näin 3kk iässä, mutta neuvolassa saamien ohjeiden mukaan jos ei lähde luistamaan parissa päivässä, niin pidetään muutaman viikon tauko. Hän herää tällä hetkellä noin 2 kertaa yössä syömään, joka on mielestäni ihan siedettävä määrä. Mutta ähinöiden ja puhinoiden takia herään monta kertaa yössä. Pidän kännykkää tyynyn vieressä että voin seurata kuinka paljon pötkis nukkuu, mutta nyt se tarkoittaa myös sitä että tarkastan kännykästä kelloa monenmonta kertaa yössä. Ehkä olisi parempi jos kännykkä ei olisi vieressä.

Vatsavaivat ovat vähän helpottaneet. Maidottomalla olen ollut jo kohta 5 viikkoa mutta en tiedä onko se syynä, vai suoliston kehittyminen. Silti vääntöjä on vielä aika paljon yöllä. Imetän pääsääntöisesti makuultaan yöllä ja harvoin jaksan röyhtäyttää. Ehkä se on syynä? Aloitin jo viime yönä kokeilemaan sitä että imettäisin istualtaan yölläkin että vauva olisi enemmän pystyasennossa. Katsotaan toimiiko jo.

Päivällä välillä hän nukkuu enemmän, välillä vähemmän. En tiedä kuinka monet päiväunet auttavat hyvien yöunien pääsemiseen. Yritän kyllä seurata ja analysoida parhaani mukaan. Mutta välillä tuntuu että päivät ovat yhtä puuroa enkä saman päivän päiväuniakaan tunnu kunnolla muistavan. Tätä tää väsymys teettää. Mutta on se kaiken arvoista! Hän on niin mahtava pikku veijari! Niin ilmeikäs ja hymyileväinen ja söötti! Ja on alkanut puhua pälpättämään ja ehkä paremminkin huutamaan. Joskus käskyjä meille että liiku! Joskus valkoiselle seinälle. Joskus kaukaisuuteen.

Jokainen päivä on samanlainen ja erilainen. Ja nautin siitä vähintään yhtä paljon kun toivoin. Ei, varmasti paljon enemmän. <3

 

 

Hän on tänään 5 viikkoa! Aikamoinen elämänmuutos tämä on ollut. Raskauden aikana pelkäsin miten pystyn sopeutumaan jatkuvaan valvomiseen. Mutta se mikä on yllättänyt tässä orastavassa vanhemmuudessa on päivien intensiivisyys. Se kertoo intensiivisyydestä, että minulla on mennyt yli kuukausi että olen edes tullut ajatelleeksi blogin päivittämistä. 🙂

Kotiin pääsimme kun pötkylä oli 3 päivää. Ensimmäinen päivä kotona oli maaginen. Pötkylä makasi sängyllä ja me hänen molemmilla puolillaan, haistellen hänen päälakeaan yrittäen ymmärtää, että tämä pieni ihminen olisi nyt osa meidän elämäämme aina. Hän nukkui suurimman osan päivää. Aina kun heräsi, joko yritin imettää (imetys oli vielä tuossa vaiheessa hyvin haastavaa) tai annoimme pullosta korviketta. Nukkumaan menimme klo 21. Hän heräsi klo 23 ja nukkumaan hänet saimme seuraavana aamuna klo 07. Klo 05 soitin  naistenklinikan päivystykseen itkien. ”Miten me saamme tämän lapsen nukkumaan ja rauhoittumaan? Onko hänellä vatsavaivoja? Mikä on hätänä? Mitä teemme väärin? Miksi hän ei nuku?!” Kun hän vihdoin nukahdi, oli helpotus suuri emmekä itse osanneet mennä nukkumaan. Keitimme aamukahvit ja istuimme sohvalla hiljaa. Tätäkö tämä tulisi olemaan joka yö?

Seuraavien päivien ja öiden aikana tulimme oppimaan, että:

1. Päivät ja yöt ovat erilaisia
2. Mitään rytmiä ei näin pienellä ole eikä tule vielä pitkään aikaan olemaan
3. Kun hän itkee niin intensiivisesti että malttaa tuskin hengittää, voi hän hetken päästä hymyillä iloisesti. Eikä meidän tarvitse pelätä että itkusta tulee traumaa. Mutta itkuun pitää reagoida heti.
4.  Aina emme tiedä miksi hän itkee, mutta aina voimme kokeilla vaihtaa vaippaa, pumpata jalkoja (ilmavaivat) syöttää tai yrittää saada hänet nukkumaan. Yleensä joku näistä tepsii.
5. Vastasyntyneen suolisto ei ole vielä kehittynyt ja ilmavaivat ovat yleisiä. Lääkäriin meno ei tässä auta, vaan tämä vaihe on läpikäytävä. Se alkaa pikkuhiljaa helpoittamaan
6. Jos on hermostunut, kannattaa antaa pötkylä puolisolle. Hän aistii hermostuneisuutesi.
7. Kun lapsi nukkuu, yritä itsekin. Edes maata sängyllä, vaikka uni ei tulisikaan.

Olemme viimeisen 5 viikon aikana epäilleet mm maitoallergiaa, koliikkia ja refluksia. Olen käynyt imetysvalmennuksessa ja vauvan osteopaatilla. Kun itku ei lopu, tuntuu että tekisi mitä vaan, että vauvan olo helpottuisi.

Naistenklinikan tai lastensairaalan päivystykseen soittoja ensimmäisen kahden viikon aikana : 10.

(Omia) itkuja: parikymmentä.

(Pötkylän) hikkoja: kymmeniä.

Käytettyjä vaippoja: satoja.

Hyvin nukuttuja öitä: 0.

Mutta miltä tuntuu? Ihanalta! Eilen oli ensimmäinen äitienpäivä ja se tuntui uskomattoman hyvältä. Joka aamu kun pötkylä nukkuu, istumme hiljaa ja katselemme hänen pieniä kasvojaan ja olemme niin onnellisia että hän on tullut osaksi perhettämme. Hän on ihmeellinen ja suloinen ja valpas ja ilmeikäs ja temperamenttinen ja hurmaava. Hän on meidän pikku poikamme.

Kun olin raskaana ja ajattelin lapsen syntymää ja sairaala-aikaa, kuvittelin itseni sängyllä makaamassa vauva sylissä mutustellen suklaata. Olisimme perhepesähotellissa Meikussa ja mieheni olisi kanssamme. Viettäisimme siellä ehkä 2 päivää jonka jälkeen lähtisimme koko perhe kotiin.

Näin ei käynyt. Koska korona, ei mieheni saanut jäädä sairaalaan. Hän joutui poistumaan kun pääsin osastolle. En myöskään saanut omaa huonetta. Ensimmäinen ”kämppikseni” oli nuori venäläinen tyttö, joka oli asunut jo pitkään Suomessa ja hänen suomenkielensä oli tosi sujuvaa. Hän oli synnyttänyt pienen tytön edellisenä yönä. Alkuun emme paljon jutelleet. Pieni verho erotti meidät ja olin tokkurainen ja aika kivuissani isosta leikkauksesta. Minulla oli myös pikkuruinen mies kanssani, ja kaikki ajatukseni huomioni ja energiani meni tälle pienelle nyytille. Imetys oli hankalaa, asentojen vaihtaminen oli kivuliasta joten painoin hälytysnappia useasti. ”Hei kätilö, autatko laittamaan lapsen rinnalle? Mikä on oikea imuote? Saanko lisää särkylääkettä? Vauva itkee eikä lopeta, voitko auttaa? Hei laitatko lapsen taas rinnalle? Hei saanko lisää kipulääkettä?” Tätä jatkui ensimmäisen yön. Ensimmäisenä iltana pääsin jo istumaan sängylle ja kävelin muutaman metrin.

Seuraavana päivänä olo alkoi olemaan vähemmän tokkurainen. Kätilö opasti miten vaippa vaihdetaan, miten vauvan peppu pestään, miten vauvaa pidellään ja muutaman imetysasennon. Minua kehotettiin kävelemään käytävällä, sillä se tekisi hyvää sektiohaavalleni ja auttaisi minua parantumaan nopeammin. Minulle myös näytettiin, missä korvikemaitoa säilytettiin ja mistä voisin hakea aamupalan, lounaan, illallisen ja iltapalan. Olisipa mieheni täällä ja voisimme yhdessä käydä näitä asioita läpi! Kämppikseni oli tosi mukava ja jutustelimme lapsista ja synnytyksestämme. Yleensä hänen tyttärensä aloitti huudon alkuillasta ja läpsystä vaihto, meidän poika aloitti huudon noin klo 02 ja sitä jatkui 2-3 tuntia. Jep, yöt olivat rauhattomia.

Imetys oli alkuun (ja vieläkin) haastavaa. Monta kertaa päivässä (8-12) olisi pitänyt imettää. Maito ei ollut noussut kunnolla, nänni oli tosi arka enkä oikein handlannut imetysasentoja. Kaikki tuntui vaikealta. Kätilöt olivat tosi ihania, mutta myös kovin kiireisiä. Olisin tarvinnut oman henkilökohtaisen kätilön käyttööni 24/7. Vauva myös itki paljon. Muutamana yönä kätilö otti vauvan muutamaksi tunniksi että saisin nukkua… Se apu oli kullankallista. <3 (Olisipa tarjolla samanlainen palvelu nyt kun ollaan kotona! :D)

Keskiviikkona kämppikseni pääsi kotiin ja sain toisen. Hän oli myös ulkomaalainen, en saanut selville mistäpäin, mutta ymmärsin että jostain päin lähi-itää. Kuuntelin verhon takaa kun kätilö kysyi hänen henkilötunnustaan, onko hänellä kipuja, mikä hänen nimensä on kerran toisensa jälkeen. Nainen puhui vain muutaman hataran sanan..sattuu… ei ei ei. Älä, älä. Jossain vaiheessa soitettiin naisen miehelle, joka puhui suomea. Mies sitten tulkkasi ja saatiin ymmärrys. Hänen kanssaan emme paljon sanoja vaihdelleet. Hän makasi suurimman osan aikaa sängyssä eikä puhunut suomea eikä englantia.

Keskiviikkona vauva vietiin lääkärintarkastukseen. Kaikki oli hyvin. Kielijänne napsaistiin poikki. Se todennäköisesti hankaloitti vauvan imemistä, joten ehkä tästälähin se vähän helpottuisi. Sydämen lisä-ääni oli kuuluvissa ,mutta se oli nähtävästi hyvin tyypillistä vastasyntyneillä ja todennäköisesti olisi jo kadonnut seuraavana päivänä. Lääkärintarkastus sovittiin seuraavaksi päiväksi ja jos sivuääni olisi kadonnut, pääsisimme kotiin. Jee! Seuraavana päivänä sivuääni oli kadonnut. Sovittiin että voimme lähteä klo 14. Mieheni tulisi meitä hakemaan. Miten ihanaa on päästä kotiin ja samalla niin jännittävää miten pärjätään ilman kätilöitä. Aikamoiset ajat ovat edessä….

Viimeinen blogimerkintäni on 40+4. Se on päivä jolloin pieni auringonpaisteemme päätti syntyä. Sen jälkeen (viimeiset 15 päivää) ovat olleet sellaista hulabaloota, etten ole ehtinyt / jaksanut kirjoittaa.

Maanantaina 6.4.2020 (40+4) kävin kävelyllä ennen lounasaikaa. Olin sopinut soittotreffit ystävän kanssa klo 11. Juteltiin ehkä kolme varttia ja vielä kun juttelimme kävelin puhelimen kanssa eteisen läpi ja pysähdyin katsomaan itseäni peilistä. Samalla hetkellä tunsin kun jotain lorahti housuun. Ja toisenkin kerran. Kolmannen kerran sitä valui niin paljon että se valui lahjetta pitkin ja kasteli farkut. Sanoin ystävälle että tais mennä lapsivedet, nyt pitää mennä. Kiljahdin miehelleni, joka oli tullut kotiin lounaalle että iiks, nyt se tapahtui!

Jännittyneinä mietittiin, mitä seuraavaksi. Muistelin että naistenklinikalle pitäisi varmaan soittaa. Niinpä soitin, ja siellä pyydettiin tulemaan ja ottamaan streptokokkitesti. Oltiin molemmat tosi jännittyneitä mieheni kanssa. Tiesin että todennäköisesti tulisin vielä kotiin, kun supistukset eivät olleet alkaneet, mutta otin just in case sairaalakassin mukaan ja mietin olinkohan nyt muistanut ottaa mukaan kaiken. Jännitti niin paljon etten pystynyt edes katsomaan mitä siellä oli.

Koska Korona, ei mieheni voinut tulla sisään naistenklinikalle vaan hän jätti minut oven eteen. Marssin sisään ja kysyin respasta minne menen. Otin vuorolapun, täytin esitäyttölomakkeen ja annoin mm. lähiomaisen (mieheni) puhelinnumeroni. Tietäen nyt mitä tapahtuu myöhemmin, onneksi tämä tieto kysyttiin.

Kätilö tuli hakemaan minut ja ensin tehtiin lapsivesinäytetesti. Se oli positiivinen. Sitten hän katsoi kohdunsuun tilanteen ja otti streptokokkinäytteen. Sitä pitäisi odottaa tunti. Kohdunsuu oli vielä täysin kiinni joten kätilö sanoi että jos streptokokki on negatiivinen, voisin lähteä kotiin, odotella supistuksia ja tulla takaisin seuraavana päivänä. Samalla minut kytkettiin monitoriin, missä tarkkailtiin vauvan sydämen sykkeitä. Kun odottelin tuloksia laitoin viestiä isälleni ja veljelleni että lapsivedet olivat menneet ja todennäköisesti pääsisin kotiin ja ehkä vauva syntyisi huomenna. Tunnin päästä kätilö palasi. Streptokokkitesti oli negatiivinen, joten hän sanoi että voisin lähteä kotiin. Hän alkoi irroitella minua monitorista kun huomasi äkkiä, että lapsen syke oli laskenut. Siitä muutaman minuutin päästä huone oli täynnä kätilöitä ja lääkäreitä. Minua pyydettiin nousemaan konttausasentoon sängylle. Samalla lääkäri selitti että syke on laskenut entisestään ja nyt on tehty päätös että minut viedään suoraan leikkaussaliin hätäsektioon. Pyysin saisinko soittaa miehelleni, joka oli tulossa hakemaan minua naistenklinikalta. Kätilö sanoi että siihen ei olisi aikaa, vaan hän soittaisi miehelleni. Äkkiä olin leikkaussalissa ja minuun laitettiin katedria ja tippaa ja hengittelin ilokaasua. Olin suhteellisen rauhallisen mutta myös peloissani. Oliko vauvalla kaikki hyvin? Seuraavan kerran muistan kuinka herään heräämössä. Olin siellä nähtävästi kolme tuntia. Kaikki oli mennyt hyvin ja vauva oli terve! Kun tokenin lääkehuuruista kuulin myös, että mieheni oli kutsuttu paikalle ja hän oli vauvan kanssa koko sen ajan kun olin heräämössä. Se olikin ollut hartain toiveeni, kun mietin sitä vaihtoehtoa että alatiesynnytys ei onnistuisi. Halusin ehdottomasti että mieheni saa laatuaikaa pikkuisen kanssa heti syntymän jälkeen.

Kun olin valmis siirrettäväksi osastolle joutui mieheni lähtemään. Minut rullattiin sängyssä osastolle. Muistan miten jännitin. Kohta näkisin pienen poikamme ensimmäistä kertaa! Kello oli noin 6 illalla ja hän oli syntynyt klo 14.25. Hän oli kapaloituna pieneen kääröön ja näytti niin suloiselta ja meidän pojalta. Tunsin heti niin suurta rakkautta ja yhteenkuuluvuutta. Kätilö laittoi pojan syliini ja laittoi hänet asentoon missä voisin imettää. Siinä se pieni töpselinokka nyt on, jota olen koko elämäni odottanut. Siinä hän nyt on. Niin täydellisenä ja pienenä ja urheana. Tästä se nyt sitten alkaa. <3

Hoh-hoijaa. Missä olet pieni poikani? Tyhmä kysymys, tietysti. Vatsassahan sinä. Mutta koska ajattelit saapua paikalle meidän elämäämme ilostuttamaan? Ensimmäiset pari päivää olo oli levoton. Mutta nyt onneksi mieli on hieman rauhoittunut. Laskettu aikahan on vain arvio. Kuuntelin eilen mielenkiintoisen podcastin lasketuista ajoista ja miten tuo 40-viikon laskelma perustuu Harmanni Boerhaaven teorioon vuodelta 1744. Tämä taas perustuu raamattuun, että ihmisen raskaus kestäisi 10 kuu-kuukautta (lunar months). Tämä teoria myös olettaa että jokaisen kuukautiskierto on 28 päivää ja jokainen ovuloi neljäntenätoista päivänä. Esim. Mittendorf-Williams on tehnyt 1990-luvulla tarkemman laskukaavan, joka ottaa huomioon esimerkiksi kierron, iän, kahvin kulutuksen ja onko tämä ensimmäinen raskaus.

Advanced Due Date Calculator

Käytin yllä mainittua laskukaavaa ja lasketun ajan olisi pitänyt olla perjantaina.

Pregnancy Calendar

Tein vielä toisen testin (yllä) jonka mukaan oikea laskettu aika olisi huomenna. Se kuulostaa jo lupaavammalta. 😀

Kuuntelin viikonloppuna yhden suomalaisen podcastin, jossa kätilö kävi läpi synnytyksen eri vaiheita. Hän myös sanoi, että vauva tulee ulos kun on oikea aika sekä äidille että vauvalle. Tämä ajatus ainakin viikonloppuna minua rauhoitti. Toisaalta osa minusta haluaisi kokeilla kaikkia kikkakolmosia mitä löytyy, mutta aidosti, en usko että niistä on sen isompaa vaikutusta. Nyt vaan lungisti päivä kerrallaan. Kyllä hän sieltä tulee kun on valmis. <3

 

Laskettuun aikaan on  kolme päivää. Jonkun amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ensimmäistä lastaan synnyttävän äidin keskiarvoinen lapsen syntymisajankohta on 39 +5. 55,5% ensimmäistä lastaan synnyttävistä naisista saa lapsen joko silloin tai ennen sitä. Olisipa se totta, sillä tänään on 39+4. 😀

Ystäväni synnytti lapsen viime viikon lauantaina noin 1,5 viikkoa ennen laskettua aikaa. Huhtikuun synnyttäjät facebook-ryhmässä johon kuulun, tippuu ilmoituksia ennenaikaisista synnytyksistä kuin sieniä sateella. Niitä ilmoituksia pitäisi olla seuraamatta. Hän tulee kun hän on valmis. Mutta MINÄ olen valmis! Sitten taas, jos lapsivedet nyt menisivät, saattaisi mennä sormi suuhun ja tulla otsalle muutama hikikarpalo.

Koronarintamalla Uudenmaan rajat ovat nyt olleet suljettuna perjantain ja lauantain välisestä yöstä alkaen. Rajoilla on nähtävästi kilometrien jonot. Tänään odotellaan päätöstä eduskunnalta ravintoloiden, baarien ja kahviloiden sulkemisesta.

Miehen siskolla, siskon miehellä ja kahdella tyttärellä on todettu korona-virus. Tänä aamuna mieheni pyysi, etten enää kävisi kaupassa ja että hän voi käydä aikaisin aamulla. Olisi erityisen tärkeää nyt että minä en sairastu, näin lähellä synnytystä ja ettei mieheni sairastu, että pääsee synnytykseen kanssani. Kai tähän kotona-oloon alkaa pikkuhiljaa tottumaan. Viikonloppuna tehtiin supersiivous. Onkohan tämä 1) pesänrakennusviettiä ja tarvetta saada kaikki valmiiksi ennenkuin lapsi syntyy, 2) tylsyyttä tai 3) tapa yrittää saada synnytys käynnistettyä?

Nyt pitää lähteä valmistautumaan kävelylle ystävän kanssa, tietysti kera reilun turvavälin. Tekee niin hyvää välillä nähdä ystäviä ihan face-to-face.

Kirjoitin äsken pitkän blogikirjoituksen. Tuli joku tekninen häiriö ja koko teksti häipyi kuin pieru saharaan. Voi tätä teknologiaa. Taitaa olla puoli Suomea netissä ja etätöissä  näin korona-aikaan. Ei voi mittään!

Nyt on viikko laskettuun aikaan. Mitään varsinaisia merkkejä ei ole, että hän olisi tulossa pian. Mutta mistäs minä tietäisin. No minäpä juuri tietäisin sillä olen käyttänyt huomattavan määrän aikaa googlailemalla erilaisia oireita! 🙂 Olen kyllä päätynyt siihen että nyt saa riittää. Lapsi tulee kun lapsi on valmis. (Yritän toki neuvotella hänen kanssaan päivittäin. Vielä ei tulosta).

Koronan osalta on tullut jälleen uusia rajoituksia. Uudeltamaan ja muun Suomen välistä liikennettä rajoitetaan, sillä suurin osa tartunnoista on Uudellamaalla. Ihan järkevä päätös tämä varmasti on. Tietysti omalta rajoitus vaikuttaa siltä osin, että oma isärakas asuu Pirkanmaalla. Onneksi rajoitus on (ainakin näin aluksi) kolme viikkoa, mutta toki se saattaa jatkua jos ja kun tilanne pahenee. Myös ravintoloita ja kahviloita tullaan sulkemaan, tai ainakin rajoitetaan niin, että ainoastaan take-awayn tilaaminen on mahdollista. Kauhistuttaa miten ravintolat ja kahvilat pärjäävät taloudellisesti ja kuinka paljon lomautuksia ja konkursseja tämä tulee aiheuttamaan. Onneksi valtio pystyy jonkin verran tukemaan. Mutta vaikutuksia on tosi vaikea nyt vielä arvioida. Toissapäivänä uutisissa kuulin että jo nyt Uudellamaalla on 80 000 lomautusta.

Nyt pitää yrittää pysyä positiivisena, muutakaan ei voi. Toki positiivisuutta tuo pian syntymä pikkumies. Tule jo! Sanotaan että lähestyvä vanhemmuus saa aikaan pesänrakennusvietin. Sellainen on nyt täällä purrut. Siivosin juuri kylpyhuoneen kaapit ja heitin pois paljon tarpeetonta kamaa. En pidä itseäni keräilijänä mutta yllättävän paljon ylimääräistä roskaa löytyi omistakin kaapeista. Nyt jatkan siivouksia.