Elämäni vuorovesi-ilmiöt: Äidiksi tuleminen ja äitiys koronan aikaan

Laskettuun aikaan on enää 13 päivää. Korona jyllää maailmalla ja ihmiset ovat lukkiutuneina koteihinsa. Aurinko paistaa maaliskuiselta taivaalta. TV:stä tulee ”Say yes to the dress”. Tällaista tänään.

Ehkä ikävin uusin korona-toimenpide on se, että tukihenkilö ei saa olla mukana käynnistysvaiheessa, synnytyksessä kyllä onneksi. Mutta näin ensi synnyttäjänä edessä on todennäköisesti pitkä käynnistely. Ajatus että joutuu kokemaan ne yksin ei tunnu mukavalta. Mutta toki viranomaiset tekevät parhaansa ettei virus leviä, joten täytyy uskoa että kaikki toimenpiteet on ajateltu huolella.

Mitään merkkejä tulevasta synnytyksestä ei ole. Vaikka niitä yritän epätoivoisesti nähdä. Valkovuoden määrä on kasvanut ja olen yrittänyt sitä tarkkailla ja miettiä voisiko se olla limatulppa. Tai lapsivettä. Mutta lapsivesi on nähtävästi läpinäkyvää tai pinkkiä. Limatulppa tämä voisi olla mutta sellainen voi tulla jo viikkoja ennen synnytystä joten se ei välttämättä kertoisi että ollaan lähellä. Olen myös aloittanut rinnan lypsämisen. Se SAATTAA edistää synnytystä ja helpottaa maidon tuloa lapsen synnytyksen jälkeen, sillä raskaus-diabetestä sairastaville sitä suositellaan jo raskausaikana (viikon 38 jälkeen).

Kun itseäni näinä päivinä tarkkailen, tulee mieleen ajat, kun yritin tulla raskaaksi ja googlailin oireita. Ripuli – raskaana?! Vatsakipu – raskaana?! Hikka – raskaana?! Pahantuulinen – raskaana?! 😀

Nyt se on vaihtunut: Ripuli – synnytys käynnistymässä?! Kuumat aallot – synnytys käynnistymässä?! Päänsärky – synnytys käynnistymässä?! Vähemmän potkuja – synnytys käynnistymässä?! Enemmän potkuja – synnytys käynnistymässä?! You get the drift. Täällä googlataan 24/7 ja jokainen mahdollinen oire voisi olla merkki synnytyksestä.

Päänsäryt ovat nyt olleet kanssani viimeiset 3-4 päivää. Tietystikään mitään muuta kuin panadolia ei voi ottaa näin loppuraskaudessa eikä Panadol tunne auttavan. Mutta onneksi ei tarvitse olla missään eikä tehdä mitään. Voi vain levätä migracap päässä ja odotella synnytystä.

En ymmärrä mistä tämä hirveä kiire synnytykseen on tullut. Voisin nauttia tästä ihanasta omasta ajasta vielä pari viikkoa aivan hyvin. Kohtahan sitä luppoaikaa ei sitten ole. Eikä sitä oikein vielä ymmärrä. Ystäväni synnytti eilenyöllä toisen lapsensa. Synnytys tapahtui ammeessa ilman kivunlievitystä, aikamoista! Minä luulen että tulen tarvitsemaan kaikki dropit. Varsinkin jos joudun kärvistelemään yksin. Then again, ehkä se on hyvä, ettei rakkaani ole näkemässä minua niin primitiivisessä tilassa. Minusta saattaa kuoriutua siinä tilanteessa pelottava lohikäärme.

Kohta lähden kävelylle ystäväni Annan kanssa joka on myös raskaana ja jonka laskettu aika on melkein sama kuin omani. Enää ei uskalla lähteä kahvilaan istuskelemaan vaan pitää pitää turvaväliä, joten ostetaan kaffet ja kävellään. Onneksi aurinko paistaa.

Kohta kolme viikkoa olen istunut sohvalla ja ns. syljeksinyt kattoon. Viimeisinä työviikkoina (ja täytyy myöntää, jopa kuukausina) unelmoin, miten äitiyslomani käytän lounastelemassa ympäri Helsinkiä ystävieni kanssa, käymällä museoissa ja saunomassa, hehkuisin äitiysonnea ja ehkä kävisin kirppareilla ostelemassa ja ihastelemassa vaatteita sekä itselle että tulokkaalle. Olo olisi loistava. Elämä tuntuisi lomalta.

Ensin iskivät iskiaskivut. 100m kävely läheiseen K-kauppaan oli melkein liikaa. Naama irvessä raahasin vasenta jalkaa perässäni ja olin varma siitä, että kaikki muut tulevat äidit olivat jossakin pitämässä hauskaa ja nauttimassa elämästään. Miksi tämä on minun kohtaloni? Naaman kukkiminen alkoi jo paljon aikaisemmin. Kasvoihin ilmestyi pieniä punaisia läiskiä joiden määrä tuntuu kasvavan joka päivä. Eikö raskaana olevan naisen pitäisi olla kauneimmillaan?

Koronavirus uutiset alkoivat pyöriä jo vuoden alussa, mutta vasta viime viikkoina epidemia on lähtenyt leviämään Euroopassa hullun lailla. Eilen täällä Suomessa hallitus julkisti toimenpiteet seuraavaksi kuukaudeksi, johon kuuluvat mm. oppilaitosten sulkemisen ja siirtymisen etäopetukseen, museioiden kirjastojen ja kulttuurikohteiden sulkemisen, rajojen sulkemisen mahdollisimman pian, yli 10 hengen tilaisuuksien perumisen ja yli 70-vuotiaiden määräämisen karanteeniolosuhteisiin. Hyviä toimenpiteitä toki kaikki. Onnea vaan isälleni, joka päätti lähteä golffaamaan Espanjaan viikko sitten ja jännittelee nyt, pääseekö kotiin huomenna Finnairin lennolla. Niin kauan kun golfkentät olivat auki, ei isää tuntunut huolettavan. Joka päivä hän lähetteli kuvia aurinkoisesta Epsanjasta. Sen jälkeen kun ulkonaliikkumiskielto alkoi ja golfkentät suljettiin vakavoitui isäkin hieman. Se on toki hyvä juttu, ettei isä (eikä nähtävästi koko ikäpolvensa) panikoi, mutta jotain pientä huolta heidänkin pitäisi tästä tilanteesta kantaa. Ystäväni vanhemmat olivat sanoneet että heillä on ollut hyvä elämä, eikä se maailmanloppu ole, jos sairastuisivat. Tämä asenne on taas hieman liian rento minun makuuni. Vanhemmat kotiin arestiin! 🙂

Olen aina ollut suhteellisen huoleton ihminen (liiankin, niinkuin rakas mieheni sanoisi), enkä pienistä pelästy. Toki nyt on niin isosta maailmanlaajuisesta katastrofista kyse, että pakkohan tässä on vähän miettiä ei vaan itseään ja vatsassa olevaa pikkumiestä, vaan läheisiä ja koko yhteiskuntaa, varsinkin riskiryhmässä olevia vanhuksia ja sairaita.

Se että joudun katsomaan telkkaria, lukemaan kirjoja ja rentoutumaan kotioloissa, ei ehkä ole niin hirveää. Facessa on viime päivinä levinnyt slogan: ”Your grandparents were called to war. You’re being called to sit on your couch. You can do this.” Eipä tässä siis hätiä mitiä.

Vähän se mietityttää, että kuinka paljon naistenklinikalla on henkilökuntaa, ja minkälainen riski siellä on tartunnan leviämiseen. Onneksi raskaana olevat eivät ole erityisesti riskiryhmässä, eivätkä myöskään vastasyntyneet. Kummasti tämä korona vie huomion ja pelon pois edessä häämöttävältä synnytykseltä. Nyt kun ei pääse liikkumaan, on hyvää aikaa olla kotona ja valmistautua henkisesti kaikkeen tulevaan.

Se on kyllä kumma juttu että nyt kun olisi aikaa tehdä jotain hyödyllistä esim. opiskella ranskaa tai vaikka pestä ikkunoita, niin kumma ”apatia” on vallannut mielen ja kehon eikä ole kykeneväinen muuhun kuin esimerkiksi aloittamaan uuden blogin. Tai tositv:n katselemiseen. Tai sohvalla makaamiseen. Mutta mina olen äitiyslomalla, nyt on velvollisuuteni vain levätä. I rest my case.

Tervetuloa! Tämä on ensimmäinen blogimerkintäsi. Muokkaa tai poista tämä, ja aloita kirjoittaminen!